Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

2010-07-07

TUNNUSTUS

tämä tyttö on blogihiljaisuudesta nähden kesälomalla. en ole mutta haluaisin. ja haluaisin myös että voisi tehdä vain niitä ihania perusasioita, olla mökillä, syödä, juoda, uida, saunoa, lukea... jokatapauksessa kelin nyt ihanasti salliessa koneella kirjoittelu ei maita, vaikka onkin ollut vaikka mitä resort ja miestin muotiviikkoja, couturetkin pukkaa jo päälle. mutta niistä ja muista muoti-ja elämän ilmiöistä sitten kun taas celsius painuu alle kahdenkymmenen asteen ja puiden lehdet alkaa kellastumaan. keskityn inspiroitumaan muista ihanista kesäblogeista ja lopulta siitä oikeasta elämisestä, ilman surruttavaa näyttöä.

2010-05-16

NYT KELPAA

Lyhyesti sanon, olen kesäihminen.

2010-04-23

FESTAREILLE

Kesäfestareiden esiintyjänimet ovat pitkälti varmistuneet. Omissa suunnitelmissa on suunnata kesäkuussa katsoo Danzigia Tampereelle sekä heinäkuussa viettää ikimuistoinen ja nostalginen viikonloppu Ilosaaressa. Joensuussa on luvassa ensimmäiset festarit aikoihin, ettei tarvitse kärvistellä sateen tullen hyisessä ja märässä teltassa vaan voi pujahtaa hotellin pehmeisiin lakanoihin, jej. Pitää tässä iässä jo hieman luksustakin vaatia! Loppukesän kaupunkifestareina Flow yltää myös mukavuusasteissa korkealle kun voi fillaroida aamua myöten omaan kotiin nukkumaan.

Katso tapahtumat täältä:
Danzig
Ilosaari
Flow 

Vielä festareihin liittyen, Bongasin Johannan blogista festareista inspiroituneen H&M Fashion against Aids- kampanjan tuotteita. Mallisto on hyvin kompakti ja festareille sopiva makuupusseja, retki-istuinta ja sadetakkia myöten! Itse ihastuin mallistossa pöksyihin, jotka oon nähnyt jo Klingin päällä ainakin. Myös nahkarotsi voi olla ihan käypä, vaikkakin kuvat ja todellisuus eivät aina täsmää. Festareille mukaan lähtisi myös miesten musta neule ja perusfarkkushortsit.  
kollaasin kuvat täältä

2010-04-22

KESÄMEKKO

Tämä mekko olisi täydellinen lisä mun vaatekaappiin! Kukkamekoissa kartan aina liiallista romantiikkaa ja juuri oikeanvärisen kukkakuvion löytäminen on osoittautunut mahdottomaksi. 
kuva Paris Vogue, Maje

2010-04-13

SPRING COLOURS

Topshop on nimennyt yhden hameistaan impressionisti Claude Monetin mukaan. Hempeät, keväiset värisävyt ovat kuin itse taiteilijan taulusta. Kukat ja puut kukkikaa jo!

 kuva via topshop, painting Monet

2010-04-01

SHADES

Uutukaiset mistä muualtakaan ku hennesiltä. Hieman muoviset mutta hintaansa nähden saavat kelvata, oikeiden merkkilasien ostoa odotellessa...

2010-03-31

CLASSIC

Kun vihdoin ja viimein asfaltti tuntuu ja näkyy jalkojeni alla, alkaa todellinen odotus näiden kaksilahkeisten suhteen. En kuulu joukkoon muotibloggaajat ja shortsit ja sukkahousut. Vaan odotan oikeesti säitä joissa tarkenee ihanissa, ikivanhoissa levi´sin farkkushortseissa.

2010-03-17

BIKINIT


Vaikka kevään korvalla mustanpuhuva vaatekaappini alkaa hieman jopa kaipailla värejä sekaan, onnistuin ostamaan kuitenkin tällaisen väriset bikinit kesäksi. jaahas, no ei ole paljon muutosta edellisiin kesiin, joten hyväksi todetulla mennään!

kuva hm

2010-02-15

KOTIMAAN MATKAILUA

Viimekesäinen roadtrip Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla. Matka taittui noin viikossa. Ajopelinä ja yhden yön sviittinä toimi faijan tilaihmeauto. Muuten yöt taittui leirintäalueilla teltassa ja mökeissä. Ja matkan viimeinen yö hotellissa. Kaunista oli. Suosittelen. Ja löydettiin ehkäpä paras uimaranta ikinä (katso viimeinen kuva). 




MÖKILLÄ